Ihanaa heinäkuista kukkaloistoa meidän pihalta! Nautin kyllä täysillä tästä kesästä, kun voin vielä olla kotona lasten ja karvakuonojen kanssa. Tosin töihinmenokin on tervetullutta vaihtelua elämään (riippunee ehkä työpaikasta ;)). Anyway, pennunhuima senkun kasvaa ja kehittyy. Pulmu-plikka on täydet neljä kiloa tulta ja tappuraa -siis varsin temperamenttinen otus! Omaa tahtoa on ehkä enemmän kuin tarttis, mutta kolikon kääntöpuolena Pulmu on tosi rohkea ja reipas. Kynsien leikkuu on hirveä tahtojen taisto joka kerta, mutta onneksi emäntä on sitkeä pirulainen :)
Pulmu on oppinut hyppäämään sohvalle. Se on hieno taito, ei tarvitse enää tyytyä koiranpeteihin nukkuma-paikkoina. Agilitykentän laidalla Pulmu on tuttu näky. Muuten se osaa kiltisti odottaa ja katsella sivusta, mutta silloin kun olen Naviksen kanssa treenaamassa, Pulmu saa raivarit. Pennunretale päätti, että hän on ollut riittävän pitkään katsomossa, ja puri 10 minuutin sisään kolmesta(!) kohtaa hihnansa poikki ja lampsutti kentälle meidän perässä. Sen jälkeen en viitsinyt enää sitoa tuhannen päreinä olevaa hihnaa, vaan riiviö siirtyi autoon mökkiinsä odottelemaan. Mutta kaikesta huolimatta osaa Pulmu olla myös oikein hempeä ja rakastettava: Se on edelleen pettämätön pusukone ja sylivaava. Syliin on ihana nukahtaa, kun äitee silittelee silkinpehmeää massua <3
"CHAAAARGE!" Kissat, etenkin Naukkis, saa tuntea nahoissaan Pulmun intomielisyyden. Naukkis saa maistaa omaa lääkettään, sillä se oli pienenä ihan kamala kiusanhenki. Onneksi se ottaa varsin rennosti Pulmun lähentelyt, ja sitten kun saa tarpeekseen, ottaa Pulmun sellaiseen "halaus" otteeseen, että pentu ymmärtää jättää kissan taas hetkeksi rauhaan.
Pulmun kehityksessä on nyt alkamassa jalkava vaihe. Koikkeliini on edelleen ihanan lyhytkarvainen. Soolosta muistelen, että sitä piti nyppimällä siistiä jo tässä iässä. Jännityksellä odotan, minkälainen Pulmusta kehittyy ulkonäöltään. Häntä on kippurampi kuin pystykorvalla konsanaan ja neiti on sekä edestä että takaosastaan varsin niukasti kulmautunut. Lisäksi lanneosan kehitystä seurailen.. suattaa olla, ettei Pulmuloisesta tule mikään näytelmätähtönen, mutta rakas sohvachampiooni ainakin -ja suuri PERSOONA! Ja sitäpaitsi mie oon aina pentujen suhteen kamala pessimisti, kun katson niitä niin kriittisellä silmällä. Varmaan kaikki koirani olen pentuina todennut "toivottomiksi" tapauksiksi, mutta onhan niistä muutamasta ihan nätti tullut lopulta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti