6-kuisen elämää: Kalsarihuivi ja muita kommelluksia

Onneksi tänä pimeimpänä vuodenaikana meillä on näitä auringontuojia perheessä, joihin Pulmu ehdottomasti lukeutuu! Se on hassuin koira, jonka tiedän, ja saa meidät nauramaan tahallisilla ja tahattomilla tempauksillaan. Kuinka monen koira osaa pukea kalsarit päähänsä?! Pulmulla on tapana käydä aterian jälkeen pyyhkimässä harvakarvainen mutta merkittävä partansa sohvaan. Kuinka ollakaan tällä kertaa kuononhinkkausprojektin kylkiäisinä pään yli soljahti pienet sohvalla lojuneet kalsarit. Pulmu kulki sen jälkeen muina naisina kalsarit kaulassa. Liekö koki ne muodikkaana asusteena?

Kalsari- dogwalk


Pulmun mielestä kaikki paikat, jotka ovat luvallisia kissoille, ovat luvallisia myös hänelle. Meidän katit nauttivat leivinuunin lämmöstä läheisellä senkillä, joka on mukavan korkea (80 cm!). Pienet ihmiskakarat eivät yllä sinne sörkkimään, eivätkä koirat niin korkealle viitsi hypätä varsinkin kun ponnistusalusta on liukas laminaattilattia. Paitsi että Pulmu iski silmänsä kyseiseen lepopaikkaan ja aiheutti minulle sydämentykytyksiä, kun 4-kuisena loikkasi senkin päälle kissan viekkuun! Tuli kiire pelastaa se alas, ettei vaan satuta tassujaan alastullessaan. Vielä mitä, ei se sieltä pois pysynyt ja loikat ylös ja alas sujuivat varsin sulavasti alusta saakka.

Senkkiläiset

Vain katti vaihtuu vieressä :)


Pulmu on aika tiukka mimmi, ei mikään lapanen länderiksi. Se rakastaa kaikkia ihmisiä ja kyllä koiriakin, mutta täräyttää välittömästi takaisin, jos toinen moppe yrittää isotella. Kaikki miulle hokevat, että länderit kyllä muuttuvat pidättyväisemmiksi aikuistuessaan, ja sitä totisesti toivon! Pulmu otti tässä taannoin ihan liian varauksettomasti ja riemukkaasti vastaan erään kaupustelijan, joka paukkasi kutsumatta (tai koputtamatta) sisään eteiseen. Ja miun pitää näköjään kiinnittää enemmän huomiota ihmisiä vasten hyppimisen karsimiseen. Omaa perhettä vasten saisi miun puolesta vaikka hyppiäkin tervehtiessä, mutta kun kaikki vieraat tarttis Pulmun mielestä naamapesun. Siitä olen kuitenkin tosi tyytyväinen, että Pulmu ei toistaiseksi ole osoittanut mitään mainittavia arkuuden merkkejä missään tilanteessa. Se ominaisuus saisi säilyä! Samoin pidän sen sisukkuudesta. Vaikka se alistuu täysin Soololle, niin kun lelusta taistellaan, periksi ei anneta. Ja kun pappakaan ei voi antaa periksi tytönheitukalle, niin meillä saattaa kaksi länderiä seistä keskellä olohuonetta pureutuneena samaan leluun, minuuttitolkulla :)

Pulmun karva on sikäli helppo, että sitä ei juuri tarvitse nyppiä. Tänään suoritin sille ekan "kunnon" trimmin, eli kahden minuutin poskikarvojen siistimisen. Tässä ennen ja jälkeen kuvat:

Heh, huomaako kukaan edes eroa?

Tunnelmallista joulun odotusta kaikille!