Oikealta löytyy linkki Pulmun galleriaan. Nyt sieltä löytyy jo muitakin kuin vaan pentukuvia.
Tässä yksi maistiainen viime kesältä:
sunnuntai 13. tammikuuta 2013
sunnuntai 6. tammikuuta 2013
Hyvää alkanutta vuotta!
En ole näemmä kaikkein ahkerin bloggaaja kun edellisestä päivityksestä ehti vierähtää puoli vuotta. Täällä kuitenkin ollaan, hengissä ja hyvinvoivina edelleen - niin Pulmu kuin mammansakin!
Tämän vuoden lopulle, jos Luoja suo, olen suunnitellut Pulmulle pentuja. Pennutusprojekti on vielä varsin epävarma ja riippuu monesta tekijästä, mutta toivon kovasti, että se toteutuu. Tässä rodussa ei tosiaan ole helppoa löytää hyvää yhdistelmää, koska koirat ovat enemmän tai vähemmän sukua toisilleen ja terveysongelmia on. Onneksi olen saanut paljon apua kasvattajakollegiolta ja muilta kokeneilta kasvattajilta, joten uskon, että sopiva sulho löytyy. Mutta uskokaa huviksenne, että pohdiskelu ja eri vaihtoehtojen punnitseminen on aiheuttanut melkoisesti päänsärkyä!
Harkitsin myös ja osin harkitsen edelleen Pulmun astuttamista muun rotuisella uroksella, mutta hyvän ja terveystutkitun (myös taustoiltaan) uroksen löytäminen, joka olisi vielä luonneominaisuuksiltaan toivotunlainen, ei ole helppoa löytää rodusta kuin rodusta - saatikka monirotuisista, joista harvoin on dokumentoitua tietoa riittävästi saatavilla. Lisäksi pitää miettiä asioita myös eteenpäin; miten jatkojalostus sitten mahdollisesti Pulmun jälkeläisellä? Tällä hetkellä tuntuu melko epätodennäköiseltä, että miksereitä saataisi otettua FCI-rekisteriin, koska yhdistyksellä on roturisteytysprojekti meneillään. Viralliseen roturisteytysprojektiin Pulmu on ensi syksynä vielä liian nuori, mutta kannatan projektia henkeen ja vereen, ja toivottavasti pystyn myöhemmässä vaiheessa konkreettisesti osallistumaan siihen.
Mutta jos joku sattuu tietämään tai omistamaan mukavaluonteisen ja länderiä edes etäisesti muistuttavan terveen uroskoiran, niin vinkatkaa ihmeessä! Lupaan tutkia asiaa tarkemmin :) Pääasia olisi saada aikaan terveitä ja hyväluonteisia länderityyppisiä seurakoiria, jotka ovat omistajaansa syvästi kiintyviä ja joilla on vain vähäinen metsästysvietti, jos ollenkaan.
Tällä hetkellä kiikarissa on pari kivanoloista länderiurosta, mutta ensi syksyyn on vielä pitkä aika, ja edessä on vielä terveystarkkeja jne. Pulmullakin ensi kesänä tiedossa uusi silmäpeili ja COLA-testi. Viime kesänä kävimme luustokuvauksissa; lonkat, kyynäreet ja selkä priimaa, polvissa eikä silmissäkään löytynyt huomautettavaa.
Onneksi sain hyviä uutisia Saksasta muutama päivä sitten: Pulmun isä Ringo on 8 vuoden iässä edelleen terve ja elinvoimaa pursuava puuhapetteri. Se on kyllä ihana koira, varsinainen maisteri lasten kanssa ja sosiaalinen muutenkin vieraita kohtaan!
Tässä muutama kuva Pulmusta marraskuulta, sattui silloin upea aurinkoinen päivä. Tähän aikaan vuodesta onharvoin riittävästi valoa, jotta saisi hyviä kuvia. En muutenkaan ole mikään taitava valokuvaaja.
Lupaan lähipäivinä ajankohtaistaa myös Pulmun valokuvagalleriaa! Viime kesältä on olemassa fantastisia, setäni ottamia valokuvia, mutta ne ovat toisella kompuutterilla.
Mukavaa vuodenalkua kaikille, kohti kevättä porskutetaan!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)