torstai 12. tammikuuta 2012

Hyvää Uutta Vuotta 2012!

Joulu on vietetty ja vuosikin ehti vaihtua, rauhallisissa ja mukavissa merkeissä. Hyvää Uutta Vuotta kaikille ystävillemme ja läntsy-faneille!

Pulmu täytti 8 kuukautta ja tänään otin siitä uusia mittoja. Paino on 9,2 kg ja säkäkorkeus 42,3 cm (ja kyllä tarkasti mitattiin!). On nimittäin milleistä kiinni, jääkö Pulmu agilityssa medi-kokoiseksi vai joutuuko isojen koirien maxi-luokkaan. 42,99cm:iin saa säkä nousta, ei yhtään enempää. Olisi harmillista, jos Pulmu joutuu isojen koirien luokkaan hyppimään korkeita aitoja. Se rasittaisi niveliä kyllä pidemmän päälle, olkoonkin että länderin pomppu on vaivaton ja kimmoisa. Soolo aikanaan meni ihan hyvin maksi-esteitä, vaikka sekin 48-senttisenä tuntui pieneltä maxeissa! No, ei auta kuin odottaa ja katsoa. Kokoluokan määräävät mittaukset tehdään vasta ensi syksynä kun virallisiin kisoihin riittää ikä (tai siis sitten kun ollaan kisavalmiita :)).


Tässä nuori neitonen poseeraa 7-kuisena.

Kävimme viime viikonloppuna ekassa mätsärissä Joensuussa. PoKS:n halli oli tupaten täynnä koiria ja melu oli sen mukainen. Pulmulle tapahtuma oli mielettömän hyvää sosiaalistamisharjoitusta. Aluksi se vähän nynnyili ja haki tukea minusta, mutta pian tottui koira- ja ihmishulinaan. Sen jälkeen Pulmun häntä heilui lähes tauotta, kun se iloisen uteliaasti tutustui muutamiin koiriin ja jakeli parit korvasuutelot länderistä kiinnostuneille rapsuttelijoille. Eräskin perhe taitaa vaihtaa rotuvaihtoehtoa sen jälkeen kun Pulmu kiipesi ennakkoluulottomasti naisen syliin ja antoi tarmokkaan naamapesun. He taisivat etsiä vähän pidättyväisempää rotua ;-) No ei vaiskaan, oikein ihastuneilta vaikuttivat, vaikka yritin sanoa ettei Pulmu ole tässä mielessä tyypillisin läntsy. Hyvää vai huonoa peeärrää ländereille? Sanokaa te.

Kehäesiintyminen sujui sekin kivasti, ihan hilkulla oli ettei Pulmu sijoittunut punaisen ruusukkeen saaneissa neljän parhaan joukkoon. Tuomari kehui esiintymistä "hyväksi ja säpäkäksi". Tästä rohkaistuneena uskaltaudumme pian virallisiin näytelmiin, vaikka laatuarvostelusta ei ole suuria odotuksia.