sunnuntai 4. syyskuuta 2011

4 kk

Pulmu täytti jo 4 kk, strategiset mitat on tällä hetkellä 36 cm ja 6,5 kg. Sillä on kilometrijalat, joilla pääsee kovaa ja korkeelle ;). Aloitimme pentukurssin Kiteellä, jossa Pulmu on ollut tosi reipas. Ryhmässä on reilut 20 pentua, kaikennäköisiä ja kokoisia. Pulmusta olisi ihana tehdä tuttavuutta muiden pentujen kanssa, mutta malttaa kuitenkin hyvin keskittyä mamman kanssa puuhailuun kurssin ajan. Tunnin jälkeen on sitten saanut muutamien kanssa pistää leikiksi.

Länderi on kyllä seurakoira sanan varsinaisessa merkityksessä! Pulmu seuraa minua yöunille, ja käy kiltisti omaan petiinsä, joka on meidän sängyn vieressä. Yön hiljaisina hetkinä se vaivihkaa siirtyy minun ja isännän väliin, jossa nukkuu aamuun asti. Timppa, joka herää useimmiten ennen muita, saa Pulmun nipin napin houkuteltua aamupissille, mutta sen jälkeen pentu tulee kiireesti takaisin mamman viekkuun eikä nouse sängystä ennen minua. Lisäksi jos asetun sohvalle tai tietokoneen ääreen, ei aikaakaan kun länderilapsi loikkaa syliin. Puhumattakaan, jos Pulmu sattuu jäämään lapsiportin "väärälle" puolelle, siis eri puolelle kuin missä minä olen. Voi sitä hätää! Kuitenkin tämä länderin tyyli seurata ihmistänsä joka paikkaan ei ole rasittavaa, verrattuna bordercollien varjostukseen. Pulmu ja Soolo seuraavat minua, koska ne haluavat vain olla lähelläni ja pitää minua silmällä, Naviksen seuraamiseen liittyy aina vaatimus. Se painostaa heittämään lelua tai tuijottaa kysyen: "Mitä tehdään? Mitä tehdään sitten?".

Ja loppuun muutama kuva Naukkarisen ja Pulmuliisan painista, sekä palloa himoiten tuijottavat kaverukset. Haha, vähänkö repesin tuolle meidän mulkosilmä-bortsulle. Pulmulla on vielä aika paljon oppimisen varaa katseen hypnoottisuudessa!